Ravitsemisala tutuksi kampuspäivässä

Mitä kokki tekee sairaalassa? Entä ravitsemusterapeutti? Tällä otsikolla esitteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ravitsemispalveluista vastaava Ravioli toimintaansa 20.3.2012 järjestetyssä Meilahden kampuspäivässä tutkimuskeskus Biomedicumissa. Päivän ideana oli kertoa tapahtumassa vierailleille noin 600 helsinkiläiselle koululaiselle sekä opiskelijalle HUS:n tarjoamista monipuolisista lääketieteeseen ja hoitotyöhön liittyvistä tehtävistä ja työmahdollisuuksista asiantuntijaluentojen ja tapahtumatorin merkeissä.

Raviolin esittelypisteelle kävijöitä houkutteli keväisen keltaisen mango-rooibos-smoothien lisäksi nuorten aito kiinnostus ravitsemisalaa ja ravitsemusasioita kohtaan. Alan koulutusta ja työtä esittelivät ravitsemusasiantuntija Jonna Hilpi, kokki Juha Lahdensuu ja ravitsemusterapeutti Anne Pohju. ”Olemme markkinoineet, että nyt on hyvä tilaisuus kysyä mitä tahansa ravitsemukseen ja ruoanlaittoon liittyen, kun paikalla on asiantuntijat vastaamassa. Nuoret ovatkin hyödyntäneet tilaisuutta kiitettävän hyvin”, kertoi Hilpi tyytyväisenä.

Neljä vuotta sitten suurtalouskokiksi valmistunut ja työssään erinomaisesti viihtyvä Juha Lahdensuu esitelmöi ammatistaan, jonka opiskeluun hän sai kipinän lukion ja armeijan jälkeen nuorille suunnatun työpajatoiminnan kautta. Ravioli Töölön sairaalan keittiöön hänet pyydettiin töihin koulun penkiltä jo vuoden opiskelun jälkeen ja opinnot hoituivatkin loppuun mieluisalla tavalla työelämäpainotteisesti. ”Positiivista työssäni on se, että olen itse voinut vaikuttaa toimenkuvaani ja saanut tehdä kaikkia mahdollisia työvuoroja ruoanvalmistuksen lisäksi, kuten salaattivuoroa, tiskiä ja ruokasalia. Nautin erilaisista tehtävistä ja erityisesti asiakaspalvelu on mieleistä”, kertoi Lahdensuu.

Kampuspäivässä Ravioli teki hienosti näkyväksi ravitsemisalan ammattilaisten roolia potilasruokailun, ravitsemusterapian, henkilöstöruokailun sekä kahvila- ja tilaustarjoilupalvelujen asiantuntijana. Ravioli Meilahdessa kuvattu ja kampuspäivänä esittelypisteessä näytetty Herkkuammatti-video tuki viestintää. ”On ilo tuoda esille osaamistamme, ja esimerkkinä siitä halusimme tarjota nuorille smoothieta, jossa konkretisoituu ammattilaisten yhteistyö suunnittelusta lopputulokseen asti. Miksi siis tarjota karkkia, kun meillä on omasta takaa mahdollisuudet upeiden herkkujen valmistamiseen”, totesi Jonna Hilpi.

Teksti ja kuva Virpi Kulomaa