Ruokakulttuurimme puolesta on tehtävä yhteistyötä

Keittiömestari Ulla Liukkonen on maakuntaruoan ja yhteistoiminnan puolestapuhuja. Hän toimii Suomen keittiömestarit ry:n puheenjohtajana ja on lisäksi aktiivisesti mukana ruokakulttuurin edistämistyössä Etelä-Karjalan alueella. Hän peräänkuuluttaa yhteistyön lisäämistä alan toimijoiden kesken suomalaisen ruokakulttuurin säilyttämiseksi.

Keittiömestari Ulla Liukkonen, mitä ruoka sinulle merkitsee?

- Ruoka merkitsee minulle kaikkea: ammattia, harrastusta, elämistä.

Olet toiminut alalla pitkään. Millaiset ominaisuudet auttavat kokin työssä menestymisessä ja mistä ammentaa parhaiten ideoita ja voimaa työhönsä?

- Hyvältä kokilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja ylpeyttä omasta työstä. Lisäksi tarvitaan värisilmää ja esillelaittotaitoa. Hyvä kokki osaa olla tiimin jäsen ja kunnioittaa toisen työtä. Hän antaa kaikkensa, hänellä on pitkä pinna ja hänen mottonsa on ’Älä laske kädestäsi mitään, mitä et itse söisi’.

Itse ammennan voimaa kollegoista, hyvistä ystävistä, lehdistä, maailmalta. Pidän silmät ja korvat auki, jotta tiedän missä mennään. Jos en sitä tekisi, saisin sanoa hyvästit ammatilleni. Tämä työ vaatii jatkuvaa päivitystä.

Olet vankkumaton maakunta- ja perinneruoan puolestapuhuja. Mihin se pohjautuu?

- Olen maalta kotoisin ja kunnioitan syvästi ruokaperinteitä ja esi-isiemme työtä. Meidän tehtävänämme on mielestäni jatkaa sitä tai
muuten sille saa sanoa hyvästit. Sen lisäksi meidän pitää työllistää omien maakuntiemme ihmisiä. Suomen jokainen maakunta on rikkaus, ja jokaisessa niissä on omat mahtavat ruoka-aittansa. Kaikki ei saa olla samanlaista.


Millaista on Etelä-Karjalan maakunnan ruoka ja mitkä ovat omia suosikkejasi?

- Etelä-Karjalassa on mahtavat raaka-aineet ja ruoka: järvestä saa kalaa, pellolta juureksia ja viljaa, metsistä marjoja ja sieniä. Niistähän saamme hyvää ruokaa. Valmistamme ruuan uunin syleilyssä hiljaa kypsentämällä. Leipä leivotaan ensin, sitten laitetaan lihapotti uuniin."

Omia suosikkejani maakuntamme ruoista ovat erilaiset leivät, piirakat, uuniruoat ja järvikalat. Karjalanpaisti on tuttua jokaisessa taloudessa, ja sitä pidetään juhlaruokana. Suosikkejani ovat myös särä ja muut lammasruoat, juurekset, marjat ja sienet."


Osaavatko paikalliset kuluttajat mielestäsi arvostaa oman maakunnan ruokaa?

- Osaavat ja hakevat sitä myös. Lähinaapurimme Venäjä arvostaa ruokakulttuuriamme, kun olemme näin lähellä. Olemme saaneet ruokakulttuuriimme vaikutteita heiltä.

Millaista yhteistyötä Etelä-Karjalassa tehdään maakuntaruokailuun liittyen alueen toimijoiden kanssa ja esimerkiksi suurkeittiöiden edustajien kanssa?

- Meillä on Etelä-Karjalan ruokakulttuuriryhmä ja olemme toimineet jo monta vuotta. Toimin järjestön puheenjohtajana. Työryhmässä ovat mukana mm. Etelä-Karjalan keittiömestarit, suurkeittiöiden johtajia, kuten Lappeenrannan kaupungin ruokapalvelut, muut alueelliset ruoka-, maatalous- ja neuvontajärjestöt sekä Saimaan ammattikorkeakoulu.

Mitä mieltä olet suomalaisen ruokakulttuurin ja esimerkiksi maakuntaruoan huomioimisesta joukkoruokailussa?

- Ruokakulttuurin vaaliminen joukkoruokailussa on hyvä asia, koska näin saamme tietoa eteenpäin suurille massoille. Pitämällä teemaviikkoja ja kertomalla sekä kuvittamalla ruoalle tarinan menee viesti paremmin perille.

Miten rohkaisisit ja kannustaisit suurkeittiöiden toimijoita heidän työssään?

- Olen Horeca-puolen neuvottelukunnan puheenjohtaja, ja näin pääsen seuraamaan alaa läheltä ja vaihtamaan kuulumisia. Lisäksi alan kollegoita on Keittiömestariyhdistyksessä. Suurkeittiöt tekevät hyvää ja arvokasta työtä, jota meidän ruoka-ammattilaisten pitää kunnioittaa. Siellä jos missä ollaan paineen alla, esimerkiksi erikoisruokavalioiden myötä. Myös henkiseen hyvinvointiin pitää kiinnittää huomioita, siinä on meille kaikille työsarkaa.

Erityisesti peräänkuulutan enemmän yhteistyötä jokaisella osa-alueella. Pidetään tämä iki-ihana Suomemme ruuan gastronomian maana. Ei olla kateellisia kaverille, jos hän pärjää paremmin, vaan autetaan toinen tosiamme. Muistakaa myös verkostoituminen, sillä se auttaa elämässä eteenpäin.

 

Kuva: Ulla on ollut mukana myös Top Chef Suomi -kilpailussa.

Haastattelu Virpi Kulomaa, kuva Sub

Etelä-Karjalan ruokakulttuuriryhmä
Suomen Keittiömestarit