Seurakunnan pitopalvelua yrittäjämäisellä otteella

Hyvinkään seurakunnan pääemäntä Aino Kuronen on tehnyt seurakuntansa pitopalvelut näkyväksi kaikille hyvinkääläisille yhdessä kymmenhenkisen ruokapalvelutiiminsä kanssa.

Perinteisen käsityksen mukaanhan seurakuntien emännät huolehtivat vain ns. kirkollisten tapahtumien pitopalvelusta mutta Hyvinkään seurakunnan tiloissa voi saada maittavan  ja kohtuuhintaisen lounaan joka arkipäivä. Päivittäin lounasruokaa nauttii seurakunnan valoisassa ruokasalissa yli 200 ruokailijaa: etupäässä kaupungin työntekijöitä, opiskelijoita, eläkeläisiä sekä seurakunnan henkilökuntaa.

Aino Kurosen pitkällä työaralla eivät ideat ole loppuneet kesken ja päivittäisen lounasruokailun järjestäminen on vain yksi osoitus kekseliäisyydestä ja yrittäjähenkisyydestä. Päätyönsä ohella Kuronen mm. järjesti  hyväntekeväisyyskonsertin joulun alla 2009. Konsertti tuotti Kari Tapion laulannan siivittämänä kelpo summan kirkon lähetystyöhön sekä Suomen väestöliitolle. Kaiken toiminnan ei tarvitse olla omaan pussiin pelaamista vaan työpaikoilla voitaisiin enemmänkin  toimia yhteiskuntavastuuta osoittaen.

Kurosen mielestä seurakunnan emännän ja keittäjien työ on muutakin kuin pullan pyöritystä. Täytyy hallita kauniit kattaukset ja koristelut sekä kyetä toimimaan erilaisissa perhejuhlissa hillitysti mutta varmasti.  Tarvitaan siviilirohkeutta ja avoimuutta lähimmäisiä kohtaan. Asiakkaat on osattava kohdata arkailematta ihminen ihmisenä. Vuosien varrella seurakuntalaiset ovat oppineet arvostamaan  Hyvinkään seurakunnan  pitopalveluja eikä palvelujen markkinointiin ole ollut erityistä tarvetta. Positiivista julkisuutta on sadellut viime aikoinakin roppakaupalla, kun Aino Kuronen nappasi tammikuussa tunnustuspalkinnon ja PRO-patsaan vuosittaisessa Aromi-lehden järjestämässä ruokapalveluammattilaisten palkintogaalassa suurkeittiöpäällikkö-sarjassa.

Miten Hyvinkään seurakunnassa sitten suhtaudutaan ruokapalvelualan haasteisiin kuten työvoiman saantiin ja suurkeittiöammattien arvostuksen kohottamiseen?  Aino Kuronen on hieman huolissaan nuorten työelämätaidoista. ”Siinä missä odotettaisiin säännöllisyyttä, lipsutaankin usein aikatauluissa ja työhön asennoitumisessa ylipäätänsä olisi petrattavaa.” Kurosen mielestä ammattikoulutuksessa  olisi hyvä tuoda paremmin esille, miten toimitaan harjoittelupaikoissa ja kuinka nuori omalla aktiivisuudellaan voisi vaikuttaa omaan työllistymiseensä jatkossa. Töitähän alallamme riittää ja upeita mahdollisuuksia  uralla etenemiseen.
Teksti Marjut Huhtala, kuva Virpi Kulomaa